tiistai 14. tammikuuta 2014

Joululahjoja:3

Sain joululahjaksi paljon ihania juttuja, ja tänä vuonna mun toiveet oli otettu erityisen hyvin huomioon ;)
Tässä näytän nyt kaikki kynsijutut mitä sain. Myöhemmin saattaa vilahtaa muitakin joululahjoja, jos inspiroidun tekemään niiden innoittamana kynnet. Hihkuin aivan onnesta kun sain niin ihania ja käytännöllisiä kynsihärpäkkeitä jouluna! Meillä yleensä lahjat jaetaan illalla. Yön haaveilin siis kaikista lahjoista ja niiden lukemattomista käyttötarkoituksista ja seuraavista kynsistä joihin innostus lähti siis juurikin näistä ihanista lahjoista.

Mutta niihin lahjoihin:




Tästä Dependin koristelusetistä käytin heti muutamia juttuja näihin joulukynsiin.


Näitä on mulla nyt jo kolme, mutta eihän se mitään ne kuluu :P eli käyttöön tulee!


Olin ihan älyttömän innoissani tästä paketista. Mulla ei ollu mitään aavistusta että mitä siellä vois olla mutta toi kicksin pussukka tossa päällä sai jotenkin ajtukset suunnattua vähän sinne päin.


Tittidii! Supermahtava kynsilakkateline! Ainoo sana minkä tästä keksin kun avasin paketin oli wau. Tässä kelpaa lakkoja pitää. Kuvassa oon siis jo lisännyt kynsilakat riviin. Gina tricotin lakat mahtu just hyvin ja niitä olikin ihan mukavasti, sain niistä nätin rivin tohon alas:) Ylärivillä onkin vähän sekalaisempaa. Oikeella on ensin nail-art lakat ( mukaan luettuina ensimmäisen kuvan Dependin lakat) ja sitten on päällyslakkoja ja leimauslakkoja.  Tätä tyylikkäämpää lakkojen säilytyspaikkaa mun on henk.koht. itselleni vaikee keksiä. Just mun tyylinen ja käytännöllisesti kaikki lakat esillä. Ja onhan toi nyt aikas kiva sisustuselementtikin. Vähän harmitti kun OPI:t ja tällaset vähän isommat (ja kalliimmat:D) lakat ei mahtunut tohon, se ois ollu just niitten arvoinen paikka. Mutta tähänkin ongelmaan keksittiin ratkaisu...


... uusi kynsilakkateline! Vähän vaan mittoja muuteltuna mutta muuten samanlainen. Nyt en voi sanoin kuvata onnellisuuttani :D
Tässä on nyt toistaseks vaan mun O.P.I:n kokoelma plus ainokaiseni China Glazilta ja Essieltä jaaa vielä toi Seche :) 


Oih <3 ja sitten tää rakkauspakkaus. 


Sain 2 laattaa ja tollasen tosi kätevän pienen ''kansion'' jossa on läpikuultavat taskut sisällä ja laatat saa tosi kätevästi sinne talteen! Eipähän enää pyöri siellä lakkalaatikon pohjalla;D


Miten sainkin nää laatat näin ihanasti kuvattua että jokainen sormen jälki näkyy, vähän täytyy vielä harjootella.. Mutta siis tässä on niin suloset kuviot, ja noi possut :3!


Tässäkin oli nättejä kuvia


En oo oikeestaan ikinä käyttänyt tällasta irtohilettä, ehkä nyt olis jo aika! Katotaan mitä tästä keksitään;)


Tässä oli joulun ykkös-kynsi-lahja-toive! Oioi, on pitkään jo pitänyt hankkia tää mutta nyt sitten sain joululahjaksi c:


Ja sain vielä pikkusiskolta lasisen kynsiviilan. Tulee kyllä tämä kanssa käyttöön, kun oon sen verran luova (siis vaan auttamattoman huolimaton) että huitasen helposti kaikki tavarat pöydältä ja pari viilaakin on katkennu... että ei näitä voi olla liikaa. Se on niin ihana se sisko kun aina jaksaa ostaa mulle kaikkea kynsiin liittyvää. Synttärilahjakskin sain ranskalainen-manikyyri setin:)

Tässä nyt oli varsinaiset joulujoululahjat mutta näytän nyt viellä pari itse ostettua juttua. Joululahja rahoilla siis;)


Tästä mun ekasta hiekkalakasta onkin jo juttua täällä.


Ja vielä H&M:n sivellin. Hintaa oli 2,95. Suunniteltu oikeasti siis smokey eyen tekemiseen eli toisessa päässä on sitten vielä pehmeä häivytys sivellin. Mutta tää toisen pään viistoon leikattu ohut sivellin on just passeli lakkojen siistimiseen. Suosittelen!


Ja kuten ootte ehkä saattanut huomata mulla aina tää postailu vähän meinaa lipsua, ja koitan nyt ryhdistäytyä. Joten tein ikäänkuin TO DO-listan postauksista joita pitäis toteuttaa.
Joululahjat DONE.

Kivaa viikkoa kaikille :)